Elämä on valintoja, valitse paremmin

Reseptit / Juustot & Juoma

 

Juusto & juomat

Hyvä juusto saa sanonnan mukaan viinin laulamaan. Sanonta kertoo viinin ja juustojen loistavasta yhteensopivuudesta. Molemmat herättävät toisensa eloon, mutta toisaalta maistuvat hyvältä myös sellaisenaan. Viinin valintaa juustolle helpottavat viinisuositukset. Turvallisin viinivalinta kypsytetyille juustoillemme on perinteisesti keskitäyteläinen punaviini. Suosittelemme esimerkiksi cabernet sauvignon, pinot noir ja syrah –viinejä. Tähän ohjenuoraan ei kuitenkaan kannata liiaksi takertua, sillä joidenkin asiantuntijoiden mielestä punaviinin tanniinit turruttavat makuhermoja ja täten heikentävät makunautintoa. Valkoviini sopiikin juustoille niin ikään.  Jokaiselle Juustoportin kellaroidulle juustolle löytyy useita suosituksia tuotetietojen yhteydessä.

Juustojen kanssa käytetään lisukkeita monipuolisesti, mutta viinille sopivista lisukkeista on kiistelty. On kuitenkin hyvä tietää, että esimerkiksi omenan ja sitrushedelmien hapot kuivattavat suun ja saattavat saada viinin maistumaan kitkerältä. Karvaus ja hapokkuus korostavat myös usein viinin karvautta ja hapokkuutta ja tällöin lopputulos ei ole välttämättä paras. Sen sijaan viinin kanssa sopivat pähkinät, paprika, sipulit ja kypsennetyt sienet, liha ja juusto sekä monet yrtit kuten basilika ja rakuuna. Omat mieltymykset ovat se, mitä kannattaa seurata, mutta kannattaa antaa mahdollisuus myös uusille makuyhdistelmille.

Viini ei ole ainut vaihtoehto juustojen kanssa nautittavaksi juomaksi. Oma lukunsa ovat mm. oluen ja juuston yhdistelmät. Lähes kaikenlaiset oluet sopivat jollekin juustolle. Bitter-, ale- ja pils-tyyppiset oluet sopivat monien Juustoportin juustojen kanssa. Vesi sopii myös juomaksi juustojen kanssa, mutta mehu, alkoholiton päärynäsiideri tai jopa tee ovat hyviä, kaikille sopivia vaihtoehtoja. Tärkeintä on muistaa, että ruoanlaittoon kuuluu rentous ja hyvä mieli, joten oma luovuus kannattaa päästää valloilleen niin juustojen, juomien kuin lisukkeidenkin valinnassa.